James Post

Liiketilaremontti James Post

James Postin studiotilat kannustavat luovuuteen

Video- ja elokuvatuotanto on vaativa ala, joten alan ammattilaiset tarvitsevat inspiroivat työtilat. James Post on Helsingin keskustassa sijaitseva tuotantotila, jossa on editoitu monia tunnettuja filmejä, muun muassa mainoksia. Renoworks sai tehtäväkseen remontoida toteuttaa tilat, joissa luodaan uutta joka päivä.

Teollisuuskiinteistön muuttaminen studiotilaksi ei ole kaikista helpoin projekti, sillä käyttötarkoitusten välillä on niin suuri ero. Renoworks halusi kuitenkin ottaa haasteen vastaan, koska ammattilaiset pitävät haasteista. Renoworksin toimitusjohtaja Heikki Tolonen kertoo, että alkutilanteessa lähdettiin liikkeelle tyhjillään olevasta teollisuustilasta.

”Lähdimme liikkeelle niin sanotusta raakatilasta, eli siellä ei ollut mitään. Kaikkialla oli vain paljasta betonipintaa, joten mitään ei tarvinnut purkaa pois.”

Projektin alussa tila oli vain yksi iso teollisuushalli. Tila piti muuttaa studioksi, joten piti rakentaa monta pienempää huonetta. Renoworks sai suunnitelman käsiinsä, ja muodonmuutos aloitettiin nopeasti.

”Aloitimme merkitsemällä uusien seinien paikat betoniseiniin. Tämän jälkeen aloimme pystyttämään seiniä, joiden avulla teollisuustila jaettiin pienempiin studiotiloihin.”

Liiketilaremontti James Post

Äänieristyksen täytyy olla kunnossa

Editointistudion rakentamisessa täytyy ottaa huomioon asioita, joita ei tavallisissa huoneistoissa mietitä yhtä paljon. Editoinnin lisäksi James Postissa tehdään myös äänitystä, joten äänieristyksen täytyy olla kunnossa.

Studiotilan pienien erikoisvaatimusten lisäksi oman mausteensa rakennustyöhön toi yhteispeli naapureiden kanssa. Rakennuksessa toimii muitakin studiotiloja, joten välillä rakennusmelun suhteen piti olla tarkka.

”Rakennus oli käytössä koko remontin ajan. Kun me teimme töitä kohteessa, niin vuokralaisia ei ollut yhtä paljon kuin nyt, mutta pari asukasta siellä kuitenkin oli. Piti pitää huoli, että muiden asukkaisen tekeminen ei häiriinny työstä. Tärinän ja rakennustomun kanssa piti olla tarkkana, sillä muilla asukkailla on herkkiä laitteita käytössään.”

Tolonen painottaa, että muiden asukkaiden kanssa on tärkeää olla yhteistyökykyinen. Yhteispeli muiden asukkaiden kanssa on keskeistä joka projektissa. Tällä tavalla valituksilta vältytään ja kaikki sujuu helpommin.

Lopputulos inspiroi elokuvantekijöitä

Tolonen kertoo, että on James Postin lopputulokseen todella tyytyväinen. Editontitilan työntekijöiltäkin on tullut vain positiivista palautetta. James Postin työntekijät olivat mukana suunnittelemassa kokonaisuutta, joten heidän kädenjälkensä näkyy lopputuloksessa.

”James Postin porukat olivat suunnittelemassa esimerkiksi valaistusta, joten se on juuri heidän tyylisensä. Spottivalot tuovat siihen tilaan ihan oman tunnelmansa. Niillä saa aikaan sellaista eloa valaistukseen, mitä ei kiinteällä valaistuksella saa. Mielestäni se on todella hyvin onnistunut ratkaisu.”

Tyylikkään valaistuksen lisäksi James Postin tiloihin rakennettiin huone elokuvien katselua varten. Siellä editoijat voivat katsella valmiita filmejä asiakkaiden kanssa tai katsella keskeneräisiä tuotoksia. Tolosen mielestä katseluhuone on hieno ominaisuus, ja James Postissa on omanlaisensa tunnelma.

”Se on melkein kuin pieni elokuvateatteri siellä. Kyseessä on noin 60 neliön kokoinen katselualue, minne on myös projektori asennettu. Olen käynyt katsomassa James Postissa remontin jälkeen ja täytyy sanoa, että se on hieno kokonaisuus.”

Tolonen kertoo, että tilasta löytyy paljon erilaisia värejä ja isoja ikkunoita. Kaikki sopii kuitenkin yhteen, joten kokonaisuus on sopusointuinen. Hän kertoo, että James Postia oli ilo tehdä.

”Kaiken kaikkiaan projekti oli todella kiva tehdä! Ja sen varmasti myös huomaa lopputuloksesta.”

Renoworksin ansiosta visuaalisen tuotannon ammattilaiset nauttivat erinomaisista sekä inspiroivista työtiloista. Voisi siis sanoa, että remontoinnilla voi vaikuttaa positiivisesti myös elokuvatuotantoon.

Liiketilaremontti James Post

Instagram

Lukkarintie 2, 00680 Helsinki
toimisto@renoworks.fi
Yritysasiakkaat: +358 50 3820 267

Lähetä tarjouspyyntö

 

Copyright © 2024 Renoworks / HJT-RAK Oy